| QLife's kolumnit - Anna Haverinen: "Minä Tarzan, minä Jane!" |
|
”Anna on tohtoriopiskelija, joka pohtii laumaviettiä ja alfa-asemaa kahden naisen modernissa suhteessa.” Saan ihan lapsellisen suurta riemua rautakaupoista ja kaikenmaailman sekatavaramyymälöistä, joissa on hyllyjä kattoon saakka, uskomattomia määriä kaiken maailman vempeleitä ja juttuja, joiden toiminnoista ei ole välttämättä hajuakaan, mutta joiden tarpeellisuus on taattu. Vähemmän on enemmän ei päde näissä tilanteissa.
Rautakaupoissa kuitenkin sosiaalisen sukupuolen merkitys korostuu. Rautakauppaan ei kannata erehtyä hamosessa tahi korkokengissä. Tympeä palvelu miesmyyjiltä on tällöin taattu, vaikka kuinka osaisi asiansa. Tosielämän esimerkkinä voidaan mainita myös asuntoesittelyt. Kävimme kerran sellaisessa ex-tyttöystäväni kanssa, ihan uteliaisuuttamme (suom. raahasin hänet puoliväkisin). Talo oli ihastuttava, aivan liian kallis, mutta olin haltioissani. Luulisi, että innokas asenteeni olisi taannut välittäjän mielenkiinnon, mutta ehei. Minä nimittäin olin hamosessa, tyttöystäväni (reisitasku!)capreissa. Välittäjä (mies) valikoi välittömästi minut "pikkuvaimon" asemaan, eikä minuun luotu enää silmäystäkään, saati edes puhuteltu. Olin ymmärrettävästi aivan raivoissani, kun taas tyttöystävä totesi virnuillen tyytyväisenä "älä ny, asiallisen oloinen mies". Macgyverismiin kuin kristinuskoon enemmän nojaavana kannattaisin kuitenkin "minä ite"-asennetta, jolla voi tyytyväisenä kiertää asiakaspalvelijat kaukaa. Olkoonkin, että asiointi kyseisessä liikkeessä voi kestää himpun verran kauemmin ja joutuu toistamaan "eikumäävaankattelen" tarpeettoman monta kertaa. Comments (0) |







